Vierailijoita Suomesta

Pari viikkoa sitten tänne ilmestyivät kylään äiti ja isä. Ilmojen huonontuessa kohti syksyä ja meluisten kotiolojen toisinaan rassatessa oli erittäin virkistävää nähdä kivoja, tuttuja ihmisiä! He viivähtivät Irlannissa perjantaista keskiviikkoon ja ehtivät siinä ajassa nähdä huikean määrän erilaisia paikkoja. Siinä siivellä mekin pääsimme taas ihailemaan maan parhaita puolia ja saimme muistutuksen siitä, että on täällä tuulen ja sateen vastapainona sentään paljon hyvääkin. Ja Galwaykin oli oikein vieraskorea: lauantaina kierrellessämme kaupunkia ei ollut sateesta tietoakaan!



Sunnuntaina lähdimme Lally Toursin mukana kierrokselle Burrenin kansallispuistoon, Cliffs of Moherille ja Aillwee Cavesille. Jussista sukeutui matkan aikana varsinainen luontokuvaaja, joten tässä kuvasatoa matkamme varrelta!


Sumuinen aamu Dunguaire Castlen tuntumassa.


Burrenin karu kauneus teki todellisen vaikutuksen. Kuin taikaiskusta aamuinen sumukin hälveni ja auringonpaiste seurasi meitä koko loppupäivän!




Burrenin halki ajeltuamme saavuimme Cliffs of Moherille. Edellisen vierailumme sumuiset kalliot olivat selkeän aurinkoisena päivänä vielä uskomattomampi näky.


Kallion reunalta ehkä juuri ja juuri erottuvat pisteet ovat tyhmänrohkeita ihmisiä.
Mahtoi olla pienestä paatista komeat maisemat.



Ja kalliotko muka harmaita!

Luontokuvaajamme huomasi toki jylhien maisemien ohella myös pienet yksityiskohdat.



Cliffs of Moherilta matkamme jatkui Poulnabrone Dolmenille. Keskellä Burrenin karuja kallioita on tämä hautamuodostelma, joka lienee ajalta 4200-2900 eaa. Portti toiseen maailmaan.


Viimeinen etappimme oli Aillwee Caves. Maanalaisen joen muovaama luolasto, jonka eräs paikallinen mies löysi sattumalta 1940-luvulla etsiessään karannutta koiraansa. Hän ei tainnut pitää löytöään kovin kummoisena, sillä huomasi mainita siitä muille vasta 1970-luvulla. Mitäpä sitä turhia mainostamaan!



Aillween jälkeen palasimme Galwayhin väsyneinä, mutta onnellisina. Sunnuntai-illan lepäiltyämme olimme taas maanantaiaamuna valmiina uusiin koitoksiin: hyppäsimme City Link -bussiin ja suuntasimme etelään kohti Corkin kaupunkia. Matkan varsinaisena syynä oli suomalaisyhtye Turisaksen keikka, mutta pitkään olimme halunneet tutustua kaupunkiin muutenkin. Ja olikin tutustumisen arvoinen paikka, harmi että vietimme siellä vain niin vähän aikaa! Galwaysta tutut värikkäät talot odottivat meitä sielläkin, mutta muuten kaupunki olikin erilainen: huomattavasti suurempi ja erittäin mäkinen (mikä toi paikoin kotoisasti mieleen Tampereen, erityisesti Pispalan).


Mukavat matkakumppanit Lee-joen varressa.


Kauppahallissa oli hauska vanhanajan tunnelma.



Illalla suuntasimme Jussin kanssa Savoyhin, jossa Turisaan piti esiintymän ja äiti ja isä menivät tutustumaan Corkin pubikulttuuriin. Yllätyimme ja huvituimme suuresti jonosta! Vaikka pian kyllä selvisi, että ihmiset jonottivat itseasiassa katsomaan illan pääesiintyjää Dragonforcea...

Ja meinasi käydä köpelösti. olimme vasta narikkajonossa kun kuulimme keikan alkavan! Rynnimme äkkiä sisään ja pääsimme tanssaamaan...

...ja Jussi (toinen vas.) sai kokeilla mukavasti kasvanutta hevitukkaansa. :) Hämeenlinnan soturit vetivät keikkansa taattuun tapaansa ja johdatti meidät muinaisten soturien seikkailuihin.

Pienen (suuren) pettymyksen saimme kuitenkin kokea: keikan järjestäjän mokan vuoksi Turisaksella oli vain puolisen tuntia aikaa soittaa ennen pääesiintyjää! Keikka loppui siis lyhyeen, emmekä voineet kuin ihmetellä. Illan pelasti yllättävä sattuma myöhemmin kaupungilla, nimittäin törmäsimme bändin viulistiin ja basistiin. Uskaltauduimme juttelemaan ja he pahoittelivat tilannetta ja kertoilivat kiertuetunnelmista. Kyselivät myös meidän opiskeluistamme ja elämästä Irlannissa ja toivottelivat lopuksi mukavaa vuotta. Hauska juttutuokio paransi kummasti tunnelmaa ja lopulta illasta tulikin aika ikimuistoinen!

Yövyimme mukavassa Gabriel House -bed & breakfastissa (josta ei valitettavasti tullut napattua yhtään kuvaa), jossa myös (kuten Corkissa muutenkin) olisi viihtynyt pidempäänkin. Aamulla kuitenkin oli aika hyvästellä niin Cork kuin äiti ja isäkin. He ottivat suunnan kohti Dublinia (sielläpä emme ole vielä itse ehtineet käymään, muuta kuin lentokentällä, että enemmän kokemusta äidille ja isälle ehti kertyä Irlannin kaupungeista kuin meille :)) ja me lähdimme takaisin Galwayhin. Hauskojen ja monipuolisten päivien jälkeen oli haikeaa erota, mutta onneksi taas pian nähdään! Ja sillä välin meitä lohduttaa tuliaisiksi saatu ruisleipä, Oltermanni ja salmiakki.

Inis Mór

Viime aikoina arjen kiireet ovat vieneet kaiken energian ja oikein yllätyin huomatessani, ettei ole tullut kirjoiteltua tännekään sitten syyskuun! Viikot hujahtavat ohi opiskelun ja muun oheistoiminnan merkeissä. Olen aloittanut kuoroharrastuksen, mikä onkin todella mukavaa: yliopistolla on aktiivinen ja hyvä kuoro. Harjoituksia on ollut kerran viikossa, joskin nyt myös parit ylimääräiset, sillä viikonloppuna edessä on kilpailut Sligon kaupungissa. Siellä siis vietän lauantain ja sunnuntain kera kuoroporukan. Jussi taas on päässyt koripalloilun makuun ja käy harjoituksissa pari kertaa viikossa.

Mutta siis, tämän kaiken seurauksena meinasi kokonaan unohtua lupaamani raportti matkastamme Aran-saarille. Matkasta on vierähtänyt jo tovi ja sen jälkeen on tullut käytyä siellä sun täällä (äiti ja isä vierailivat täällä jokusen päivän ja kävimme muun muassa uudestaan Cliffs of Moherilla ja kurkistamassa Burrenin upeita maisemia, sekä vierailimme eteläisessä Corkin kaupungissa. Näistäkin retkistä on tarkoitus kirjoitella lähitulevaisuudessa!). Koska reissuun ei liittynyt suurempaa dramatiikkaa, en anna mitään kovin yksityiskohtaista selostusta, vaan annan kuvien puhua puolestaan.

Teimme siis päivän mittaisen retken Aran-saarille eräänä lauantaina. Lähdimme aamulla Galwaysta bussilla kohti Rossavealia (n. tunnin matka), mistä jatkoimme lautalla kohti saaria, tarkemmin Inis Mória, joka on kolmesta saaresta suurin ja ainoa, johon turisteja kuskataan tähän aikaan vuodesta. Lauttamatka kesti n. 45 minuuttia ja satamasta saimme vuokrattua polkupyörät, joilla lähdimme tutkimaan saarta. Tässä maisemia matkamme varrelta.


Kiipesimme vanhalle majakalle, joka on saaren korkeimmalla paikalla. Sieltä näkyi loputon rivistö kiviaitoja ja jokunen asuintalo. Yksinäinen hevonen laidunsi majakan kupeessa.


Ja siellä popsittiin myös eväitä.


Saarella oli nykyisen asutuksen lisäksi lukemattomia merkkejä vanhoista ajoista: köynnöksien ja puiden peittämiä asuintalojen ja kirkkojen raunioita. Karua on mahtanut olla saarelaisten eristäytynyt elämä menneinä vuosisatoina.

Inis Mórin kuuluisin nähtävyys on Dún Aonghasa, 4000 vuotta vanha linnoitus 100 metriä korkealla rantakalliolla. Se koostuu neljästä kaarevasta kivimuurista ja sen epäillään olleen alunperin jonkinlainen palvontapaikka. Olimme jokseenkin pettyneitä sitä ympäröivästä turistikeskuksesta ja varsinkin sisäänpääsymaksu latisti seikkailun tunnelmaa... Maisemat olivat kuitenkin upeat kävellessämme kivipolkua kohti rantaa.


Ihmettelin, mitä ryminää jostakin kauempaa kuului (aivan kuin joku suuri rautakontti olisi kolahtanut maahan), kunnes käännyin ympäri ja tajusin, että siellähän vaan aallot löivät rantakallioihin.


Parinsadan metrin jälkeen saavuimmekin itse linnoituksen sisälle. Jälleen saimme haukkoa henkeämme uskomattomien näkymien edessä. Toisin kuin Cliffs of Moherilla, Dún Aonghasassa ei ole minkäänlaisia turva-aitoja.









Dún Aonghasan vaikuttavien maisemien jälkeen lähdimme hiljalleen pyöräilemään takaisin kohti satamaa. Saaren pohjoisrannalla ei jylhiä kallioita näkynyt, mutta kaunista oli sielläkin.





Pääsimme onnellisesti takaisin satamaan ja matkasimme kotiin lautalla ja bussilla väsyneinä, mutta onnellisina. Emme ehtineet nähdä saaresta kuin korkeintaan puolet, joten sinnekin toivottavasti palaamme viimeistään keväällä. Maisemat olivat syksyisinäkin upeita, joten voin vaan kuvitella, millaista siellä on keväällä kaiken puhjetessa kukkaan! Olisi myös hauska nähdä muutkin saaret, mikä tietysti tarkoittaisi useamman päivän reissua... Täytyypä alkaa suunnitella. Kuulemiin jälleen!