torstai 15. tammikuuta 2009

Uusi vuosi, uusi koti

Joululoman jälkeen oli haikeaa taas lähteä Suomesta ja jättää kaikki rakkaat. Matkaa tehdessä ajatukset kuitenkin kääntyivät tulevaan ja jännitys alkoi tiivistyä, sillä muutoksia oli luvassa. Ennen joulua päätimme, että emme enää palaa homeiseen ja kylmään Gort na Glaiseen, vaan vietämme kevätpuolen jossain muualla. Etsimme asuntoa ennen joululomaa ja onni potkaisi melkein saman tien: toinen asunto, jota kävimme katsomassa, oli selvästi meitä varten. Sijainti on paras mahdollinen (Eyre Squaren laidalla, eli aivan Galwayn keskustassa), vuokra putosi 200 eurolla kuussa ja asunnossa on LÄMMIN (jopa ilman pattereita). Pääsimme muuttamaan heti saavuttuamme Galwayhin.

Tässäpä siis uusi kotimme, Cnoc Rua (cnoc = hill ja rua = red, joten joku Punamäki tämä lienee). Sisään pujahdetaan pubin vierestä, asuntomme on oikean puoleisessa talossa ja sinne mennään eräänlaisen sisäpihan kautta.


Kun kävimme tutustumassa kämppään, ihastuin ennen kaikkea olohuoneeseen, joka on hauskan värinen ja jossa on jättimäinen ikkuna. Ja TV, josta ei vanhassa paikassa ollut tietoakaan. :) Ikkunasta aukeaa näkymä sisäpihalle ja kaupungin kattojen ylle.



Keittiökin on varsin mukava ja yhteydessä olkkariin.


Oma huoneemme on pieni, mutta viihtyisä. Kovalla yrityksellä saimme kaikki kamppeemme tungettua sinne! Myös aiemmin ostamamme pöydän ja hyllyn, jotka rahtasimme käsipelillä parin kilometrin päästä Gort na Glaisesta...


Marilyn Monroe on edellisen asukin peruja, mutta eipä hän meitä niin haittaa, joten oleskelkoon seinällä edelleen.


Kämppiksinämme on nyt kolme irlantilaista, joista kaksi muodostaa pariskunnan ja yksi asustaa yksin asunnon isoimmassa huoneessa. Kaikki ovat olleet tähän mennessä oikein mukavia ja olemme kotiutuneet nopeasti.

Näistä lähtökohdista - ja syksyn kokemuksista (toivottavasti) viisastuneina - suuntaamme iloisina kohti kevättä, joka lupaa vähemmän opiskelua, enemmän matkustelua ja uusia ystäviä!