lauantai 30. elokuuta 2008

Gort na Glaise

Ensimmäinen vuorokausi Galwayssa on takana ja tässä vaiheessa kaikki on mennyt niin sujuvasti, että tuntuu jo epätodelliselta (vaikka kaikki tuntuu kyllä muutenkin melko epätodelliselta tässä vaiheessa)! Matka meni täysin suunnitelmien mukaan ja pääsimme heti näkemään läpileikkauksen Irlannista junamatkalla Dublinista Galwayhyn. Suurimmilta osin maiseman täyttivät pellot, lampaat, lehmät ja hevoset. Välillä näkyi kasvillisuuden peitossa olevia kiviraunioita ja toisinaan pieniä kaupunkeja, joiden juna-asemat näyttivät sadan vuoden takaisilta. Oikeastaan koko junamatka tuntui matkalta menneisyyteen ja sama tunne jatkui vielä saapuessamme Galwayhyn.

Värikkäitä taloja ja kapeita kujia pällistellen löysimme tihkusateessa tiemme Salmon Weir Hosteliin, jossa meitä odotti pikkuruinen huone kerrossänkyineen. Huoneen ovessa ei ollut avainta, koska "someone who stayed here stole it, and we haven't got it back although we sent e-mail". Vähän ensin mietittiin, uskaltaako tavarat jättää lukottomaan huoneeseen, mutta päädyimme luottamaan hostellin mukavan oloiseen porukkaan. Ulko-ovi oli kuitenkin aina lukossa, joten sisään eivät päässeet muut kuin asukkaat. Ja luottamus kannatti, kaikki meni hyvin. Tunnelma oli kotoisa ja hipahtava, hostellin kitarat olivat vapaasti käytettävissä ja keittiöstä sai ilmaista kahvia ja teetä.

Siellä olisi mieluusti ollut pidempäänkin, mutta meitä odottikin yllätys, kun viimein myöhään illalla saimme netin ja katsoin sähköpostin: neljä ranskalaista vaihtaria, joiden kanssa olimme sopineet etsivämme kämppää olivat löytäneet asunnon ja muutto olisi tänään. Oltiin ensin vähän pölähtäneitä, kun ei meillä ollut mitään tietoa, millainen asunto on ja missä ja paljonko se maksaa. Ja varsinkin tänä aamuna, kun tapasimme ranskalaiset ystävämme ensi kertaa ja he pyysivät ensimmäisenä maksamaan yli 400 e vuokravakuuden, epäilykset olivat korkealla... Mutta kun saavuimme asunnolle, asiasta ei ollut enää epäilystäkään: se ylitti kaikki odotukset niin moneen kertaan, että meinasin lentää pyrstölleni. Kolme kerrosta, kuusi makuuhuonetta, mukava olohuone, iso keittiö ja parveke. Ja meillä on oma kylppäri!

Vuokraemäntä (rouva Hanrahan) on todella mukava ja selitti auliisti kaikki sopimuskoukerot. Hän toi myös valmiin, kunnollisen vuokrasopimuksen, mikä ei Irlannissa taida olla mikään itsestäänselvä asia. Lisäksi hän kertoi, että paikan nimi, "Gort na Glaise" tarkoittaa vihreitä niittyjä. Talo on perusirlantilainen, monikerroksinen rivitalo, tästä ehkä näkee vähän.
Ja viimeistään kun näin meidän huoneen (saatiin luonnollisesti ainoa parisängyllinen huone), hihkuin innosta. Kuvista se nyt ei näy ihan kunnolla, mutta se on ihana!


Ja näkymä ikkunastamme on tällainen:


Muualla talossa näyttää esimerkiksi tältä:




Että ei ihan se homeinen luukku, mihin olimme varautuneet! Ja kaiken lisäksi kämppikset - Samuel, Noémie, Marie ja Charlene - vaikuttavat tosi mukavilta. Mutta heistä myöhemmin mahdollisesti lisää, lupauduin juuri koemaistamaan Samuelin tekemiä lettuja (Crêpes), joten lopettelen tähän. Kuulemiin!

torstai 28. elokuuta 2008

Viimehetken pakkauspaniikkia

Lähtö on huomenna klo 13.50. Lennämme Pirkkalasta Dubliniin ja menemme sieltä junalla Galwayhyn. Pakkaus on ollut tuskaisa prosessi ja matkatavaroiden painorajat ylittyvät, vaikka tavaraa on karsittu kuin viimeistä päivää. Lisämaksu on 15 e/kilo, joten kovin montaa liikakiloa ei tarvisi olla... Mutta taitaa niitä tulla vähintään kaksi kuitenkin. Henkilövaaka on ollut ahkerassa käytössä, kuten kuvasta näkyy!

Olemme huomanneet Ryanairin olevan erittäin huono valinta matkustukseen suurten pakaasien kanssa, mutta liian myöhäistä tehdä asialle mitään. Joten turhapa sitä on harmitellakaan enempää! Pääasia, että tavarat alkavat olla koossa.

Jos siis kaikki sujuu niin kuin pitää, olemme Galwayssa huomenna ilta seitsemän maissa paikallista aikaa (yhdeksältä täkäläistä aikaa). Siellä meitä odottaa huone Salmon Weir Hostelissa, jota Lonely Planet -opas kuvaa Galwayn hippivibojen henkiseksi kodiksi. :D Odotamme mielenkiinnolla. Hostelli on varattu ensiviikon puoliväliin asti ja siitä eteenpäin asumisasiat ovat vielä täysin auki.

Nytpä jää juttu lyhyeen, sillä paljon on vielä tekemistä. Seuraava raportti tuleekin sitten jo Irlannin puolelta! Jos sitä sitten siellä vihdoin tajuaisi oikeasti lähteneensä.