Haikeutta ilmassa

Kuten kuvasta näkyy, bloggaus on alkanut harvakseltaan... Tämä johtuu lähinnä siitä, että viime viikot ovat olleet melkosta juoksua paikasta toiseen, lippujen ja lappujen täyttelyä ja soittelua milloin mihinkin. Tästä huolimatta, toisin kuin etukäteen ajattelin, kaikki aika ei ole suinkaan kulunut kuumeisiin matkajärjestelyihin. Ennen kaikkea päivät ovat täyttyneet rakkaiden ihmisten tapaamisesta ja tärkeissä paikoissa käymisestä.

Minulle on nimittäin alkanut valjeta, että kaiken tämän hakemisen ja järjestelyn seurauksena me olemme todellakin lähdössä vuodeksi pois kotoa, perheen ja ystävien luota. Tämän ei tietenkään pitäisi olla mikään suuri yllätys, siihenhän tässä olemme tähdänneet ainakin viimeisen puolen vuoden ajan melko määrätietoisesti. Mutta nyt alkaa todellakin olla se aika, että näemme ihmisiä viimeisiä kertoja ennen lähtöämme.

Välillä tulee suru puseroon, kun mietin, miten paljon ehtii tapahtua ollessamme poissa. Miten pienet kasvavat...

...ja millaisia käänteitä ehtiikään tapahtua läheistemme elämässä. Kuluneeseen vuoteen on mahtunut lukematon määrä iloja ja suruja - mitä mahtuukaan seuraavaan?

Yhtäkkiä kuitenkin ymmärsin, että tätä kysymystä voi jatkaa: entäpä sitä seuraavaan? Ja sitä ja sitä seuraavaan? Kaikki ajatukset ovat niin pitkään olleet suunnattuna elokuun loppuun, että olen tainnut unohtaa elämän jatkuvan vaihtovuoden jälkeenkin. Emmehän me nyt ole ikuisiksi ajoiksi mihinkään lähdössä! Päin vastoin, yhdeksän kuukautta ei ole oikeastaan aika eikä mikään. Ja jos emme nyt lähtisi, niin tuskinpa tulisi enää mentyäkään: sen verran mukavaa tässä on ollut olla ja asustella viimeinen vuosi.

Kuitenkin, viikonloppuna kävimme varalta mökillä yöpymässä, "jos sinnekään vaikka ei pääse enää ennen kuin..." Hyvä, että kävimme, sillä siellä viimeistään ymmärsin, että tuskinpa kaikki ehtii poissa ollessamme niin ratkaisevasti muuttua. Vuosien mittaan mökki on toki muuttunut: puut ovat kasvaneet, laituri on vaihtunut ja huussi mennyt entistä pahemmin vinoon. Tästä huolimatta se on pysynyt samana paikkana ne pari kymmentä kesää, joita olen siellä viettänyt. Ja samanlaisena se meitä odottaa, kun palaamme retkeltämme.

Oivalsin, että näin on myös muun rakkaan kanssa. Ystävät voivat kokea uutta, kasvaa ja muuttua, mutta olennainen säilyy: he ovat yhä rakkaita ystäviämme. Ja me näemme heidät taas varsin pian!